perjantai 1. kesäkuuta 2012

Uutta, muuttoa ja tulevaa

Heissan taas pitkästä aikaa! Myymälän muutto on sujunut kohtuullisesti -pahin on jo takana- vaikka siitepölyt ovat kiusanneet ihan kamalasti, eikä lääkitys tahdo riittää millään, tutuksi on tullut sanonta että hengästyy jo ajattelemisestakin, eli on ollut päiviä, jolloin se, että olen vienyt roskapussin roskiin on aiheuttanut puolen tunnin yskimis- ja hengenhaukkomiskohtauksen. Siinä ei sitten kamalast tavaroita kanneta. No, vanha myymälä on nyt saatu "pakettiin" tavaroita on muutamassa varastossa -suhteellisen hyvässä ojennuksessa ja ainakin vielä kuvittelen löytäväni kaiken kun tilauksia tulee. VERKKOKAUPPA TOIMII SIIS KOKO AJAN NORMAALISTI!

Viikonloppuna taidan hakea ensimmäisen satsin uusia kalusteita ja jos vaikka jo ensi viikolla pääsisi laittamaan niitä paikoilleen. Sormet jo syyhyää päästä tekemään ja toteuttamaan suunnitelmia! Muutoissa pahinta on mielestäni pakkaaminen, purkaminen, siivoaminen, roskiin heittäminen ja niiden tavaroiden sijoittaminen, joille ei oikein ole paikkaa uudessa tilassa. Kalusteita on nytkin ylimääräisiä ja saa ihan ilmaiseksi kun vaan hakee pois! Tarjolla on ainakin IKEAn matala neliönmallinen pöytä, 1kpl punainen ja 1 kpl musta, sopii "kahvipöydäksi" tai vaikka leikkimökkiin! Ja yksi keittiöreelinki /tanko, joka on vielä ihan omassa paketissaan, tästä voisin muutaman euron pyytää, kun on ihan käyttämätön. Muutakin varmasti vielä tulee, kun saan suunnitelmat testattua ja toteutuksen vauhtiin...

Uusia tuotteita on tilattunakin, niitä päivitetään verkkokauppaan sitä mukaa kun paketteja saapuu ja sitten myymälästä ne löytyvät hyllyltä ensimmäisenä.

UUSI MYYMÄLÄ AVATAAN 7.7.2012 osoitteessa Kangasalantie 960, Kangasala. Samassa rakennuksessa toimii Pikon Kirppis, viereisestä löytyvät mm. S-market ja kukkakauppa Kukkivat Home&Deco. Avajaisista tarkemmin myöhemmin, mutta varmasti avajaispäivänä on kaikenlaista tapahtumaa ja houkuttelevia tarjouksia! Myymälä tulee olemaan auki arkisin 10-18 ja lauantaisin 10-15. Itse en ole aina paikanpäällä, mutta sopimuksen mukaan aina :-) ja ostoksille pääsee noina aikoina. TERVETULOA!

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Verkkokaupan tarjousosioon on laitettu paljon uusia tuotteita! Tarjoukset ovat voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää, tai korkeintaan 6.5. saakka. Tervetuloa ostoksille! Anu ps. postikulutarjous on edelleen voimassa!

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Muuttomyynti!

Verkkokauppaan on lisätty useita tuotteita tarjousosioon ja tämän lisäksi postikuluissa on muuttomyyntitarjous:
Alle 30€ tilaukset postikulu kuten normaalisti, postin taksojen mukaan.
30-50€ tilaukset postin taksojen mukaisesti, kuitenkin korkeintaan 5€.
Yli 50€ EI POSTIKULUJA!
Tuotteita ei juurikaan tule enää ennen muuttoa, joten toimi nopeasti ja varmista haluamasi tuote!
Tarjoukset ovat voimassa 15.5. saakka -tai tuotteiden kohdalla niin kauan kuin niitä riittää.
Tervetuloa ostoksille!

P.S. Myymälä on toukokuun loppuun saakka avoinna vain sopimuksen mukaan.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Muutoksia myymälässä ja aukioloissa!

Heissan!

Tulevan myymälän muuton vuoksi myymälä on tästä eteenpäin toukokuun loppuun saakka avoinna sopimuksen mukaan. Ilmoittelen facebookissa, blogissa ja verkkokaupan etusivulla päivistä, jolloin olen pidempään paikanpäällä, mutta ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat poiketa muuna aikana.

lauantai 7. tammikuuta 2012

ARVONTA

Kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi teemme suuren arvonnan!

Palkintojen määrä riippuu tienattujen arpojen määrästä. Palkintoina on lahjakortteja verkkokauppaan: 10€, 15€ ja 20€.
30 (tai alle)tienattua arpaa arvotaan 1x 10€ lahjakortti
30-50 arpaa 2x10€ lahjakortti
50-70 arpaa 3x10€ lahjakortti
70-100 arpaa 1x 20€ lahjakortti, 1 x 15€ lahjakortti, 3x10€ lahjakortti.
100-150 arpaa 1x 20€ lahjakortti, 1 x 15€ lahjakortti, 5x10€ lahjakortti
vähintään 150 arpaa 2x 20€ lahjakortti, 2 x 15€ lahjakortti, 5x10€ lahjakortti
Jos arpoja tulee yli 200, mietimme lisäpalkintoja. Kaikki arvan "ansainneet" kootaan yhteen ja random.org auttaa arpomaan sattumanvaraiset voittajat.

Kuinka arpoja voi saada?
Arvonta on avoin kaikille, niin vanhoille kuin uusille asiakkaillemme -tai vain arvontaan mukaan haluaville :-)

1) Kommentoi tätä blogikirjoitusta tai facebookpostausta TUOTEKOMMENTILLA, mitä haluaisit ostaa valikoimistamme, mitä toivoisit valikoimista löytyvän... 1 arpa

2) Laita arvonnasta (tästä blogikirjoituksesta) linkki omaan blogiisi tai facebookiin 1 arpa/ linkki (laita tästä kommentti tähän kirjoitukseen, tarvittaessa tarkistelemme linkkejä)

3) Jaa arvontapostaus facebookiissa 1 arpa

4) Tilaa verkkokaupasta 2 arpaa

Jos Facebooksivumme tykkääjämäärä ylittää 100 arvomme 15€ lahjakortin kaikkien tykkääjien kesken-kannattaa kertoa kaverille :-)jos pääsemme 150 tykkääjään niin luvassa on lisäksi toinen 15€ lahjakortti.

ARVONTA ON KÄYNNISSÄ 20.1. klo 23.59 saakka. Tähän mennessä tulleet linkit, kommentit ja tilaukset osallistuvat arvontaan. Lahjakortit lähetetään sähköisesti, ja ne voi käyttää verkkokaupassa 1.5. 2012 mennessä.